Isan

Klikkaa.

Thaimaa on jaettu viiteen maantieteelliseen alueeseen: pohjoiseen, koiliseen, itäiseen, keskiseen ja eteläiseen. Pari viikkoa sitten hyppäsimme bussiin ja lähdimme kohti Koillis-Thaimaata, Isania. Bangkokin savusumu jäi nopeasti taakse ja aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Pian bussin ikkunoissa vilisti päättymättömät kuivuneet riisipellot, jotka värjäsivät maiseman kellertäväksi.

Isan on kooltaan noin 160 000 km², eli hieman alle puolet Suomen pinta-alasta. Alueella asuu yli 20 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa puhuu laon kieltä muistuttavaa murretta. Isanin juuret ovatkin laolaisessa kulttuuriperinteessä. Historian saatossa aluetta ovat hallinneet eri valtiot ja 1826–29 Isanin laolaiset taistelivat myös oman itsenäisyytensä puolesta. Lopulta Ranskan ja silloisen Siamin välisen sodan seurauksena 1909 Isan liitettiin osaksi Siamia kun taas nykyinen Laosin alue jäi osaksi Ranskan Indokiinaa. 1900-luvulla alue on sidottu vahvasti osaksi Thaimaata.

Isanin pääelinkeino on maatalous, jonka menestystä alueella haittaavat kuitenkin vaikeat luonnonolosuhteet. Suurimman osan vuodesta Isanissa on kuivaa ja kuumaa, mutta sadekauden aikana tasangolla myös tulvii. Isan onkin Thaimaan köyhintä aluetta ja tämä näkyy myös ikävämmissä tilastoissa: suuri osa Bangkokin ja etelän turistikohteiden seksityöläisistä on lähtöisin Isanin köyhistä maalaiskylistä.

Viikon matkamme aikana poikkesimme yhteensä viidessä eri paikassa. Ensin ajoimme bussilla pohjoiseen Loein kaupunkiin. Vietettyämme yön Loeissa siirryimme noin 80 km etelään Phu Kraduengin kansallispuistoon. Kahden päivän telttailun jälkeen hyppäsimme paikallisbussiin, joka vei meidät Isanin pohjoisosan alueelliseen keskukseen Khon Kaeniin keskelle Thaimaan kuninkaan 85-vuotissyntymäpäiväjuhlia, markkinavilinää ja ilotulituksia. Seuraavana aamuna nappasimme taas bussin ja siirryimme etelämpään pieneen maalaiskaupunkiin Phimaihin. Tiettävästi varhaisimmat tiedot riisin viljelystä noin 3 000 eaa ovat Phimain alueelta. Vietimme päivän pyöräillen ympäri hiekkateitä ja illalla kylässä esiintyivät kiinalaiset akrobatia- ja teatteriryhmät. Seuraavana aamuna bussi vei meidät Khoratiin, jota kutsutaan myös Nakhon Ratchasimaksi. Express-juna Khoratista Bangkokiin kesti noin kuusi tuntia.

Keltaisen viivan vartija. Matkamme alkoi On Nutin BTS-asemalta kello kuudelta ensimmäisen junavuoron saapuessa.

Suuri Buddha-patsas seuraa vuoren rinteeltä viljelijöiden aherrusta.

Loei-joen ylittävällä riippusillalla. Hotellistamme sai lainata pyöriä, joilla oli helppo tutustua reilun 22 000 asukkaan kaupunkiin.

Instant-teltta. Päästyämme Phu Kradungin kansallispuistoon sunnuntaina klo 14.10 saimme kuulla, että puisto on sulkeutunut kymmenen minuuttia aikaisemmin eikä vuorelle enää päästetä kiipeämään. Vierailukeskuksesta soitettiin yhteen leirintäalueen ravintoloista, josta saisimme vuokrata teltan. Kun menimme hakemaan telttaa, viittoilivat ravintolan pitäjät meidät pöytään ja tarjosivat ruokalistaa. Selitimme, että emme syö, vaan tulimme hakemaan telttaa. Tämän jälkeen odotimme nöyrinä puoli tuntia ja ihmettelimme, mistä on kyse, kun teltta ei ilmesty. Myös ravintolan työntekijät katselivat meitä ihmeissään. Lopulta kysyimme emännältä uudelleen, että mitenkä on sen teltan laita ja silloin hän havahtui ja kaivoi teltan esille nurkasta.

Aamulla edessä oli kuuden kilometrin kapuaminen sademetsän siimeksessä 1,3 km korkean vuoren huipulle. 

54 litraa vettä. Suurin osa vuorelle kiipeävistä turisteista palkkasi alhaalta avukseen kantajan tavaroilleen. Kilon kantamuksesta pyydettiin 30 bahtia eli noin 75 senttiä. Kantajat kuljettivat vuorelle ja vaellusreitin varrella oleviin ravintoloihin kaiken muunkin vesimeloneista kananmuniin.

Meindel Borneo. Vaellusreittiä huipulle kuvataan matkaoppaassa helpoksi mutta paikoin se oli yllättävänkin jyrkkä ja kivinen. Monet thaimaalaiset olivat kuitenkin varautuneet reittiin pelkillä farkuilla ja lipsuilla.

Viimeiset metrit vuoren huipulle kiivettiin tikkaita pitkin.

Jamboree! Vuoren huippu on 60 neliökilometrin kokoinen tasanko. Vierailijakeskus telttakylineen sijaitsee kolmen kilometrin päässä tasangon kaakkoiskulmaan nousevan polun päästä luoteeseen. Loputtomat telttarivistöt loivat surrealistisen tunnelman.

Meidän telttamme oli ensimmäisen käytävän neljäs vasemmalla.

Päiväunet.

Still raining, still dreaming. Luonnonpuiston karttaan merkityt nähtävyydet olivat pääasiassa putouksia ja jyrkänteitä.  

Wang Kwang -putouksen alle oli muodostunut luola, johon pääsi laskeutumaan putouksen sivustasta.

Aurinko nousee telttakylässä. Ihmismatkailijoiden lisäksi paikallisiin yöpyjiin kuului ainakin hämähäkkejä ja iilimatoja. Yksi juotikkaista onnistui kairaamaan reiän Ernan pohkeeseen.

Aamun valjetessa vuori oli peittynyt kokonaan pilveen ja sumu pehmensi näkymät.

Auringonnousua odottelemassa Nok An -jyrkänteellä. Puiston thaimaalaiset vierailijat joutuivat tyytymään tällä kertaa kummajaisen kuvaamiseen auringon jäätyä sumun taakse. Tehosteeksi kummajaisen päähän törkättiin vielä leirintäalueen kaupasta ostettu pipo. Oikeastaan olimme valkoisine naamoinemme suosittu kuva-aihe säästä riippumatta.

Nyt tarkkana! Viidakossa pätevät viidakon lait. Rymistelevät villielefantit jäivät näkemättä, mutta niiden mahdollisen kohtaamisen tiedostaminenkin oli aika jännää. Ja näimme me elefantin kakkaa. Ehkä.

Metsä.

Leirintäalueen laidalla sijaitsevissa ruokapaikoissa sai aina pyytämättä pöytään kannullisen paikallista teetä. Se lämmittikin mukavasti lämpötilan laskettua öisin lähelle viittätoista astetta. Vegeruoka koostui kananmunasta, riisistä ja wokatuista vihanneksista.

Aamukahvi syntyy SAIRAAN KIEHTOVALLA aparaatilla. Kaasulämmitteisesti ensin yläastiaan ja sitten takaisin!

Leirintäalueella asusteli lauma sambarhirviä, joita vierailijat syöttivät ja kuvasivat.

Toisen päivän aamuna vuokrasimme polkupyörät ja lähdimme tutkimaan ..kielekkeitä ja putouksia.

Tämän, noin kymmenen senttiä pitkän hämähäkin tapaamisen jälkeen parivaljakkomme vähemmän ötököitä kavahtava jäsenkin alkoi varomaan pyöräilyreitille osuvia seittejä.

DANG CLIFF.

Päivän kuluessa vuoren peittäneet pilvet kaikkosivat vähitellen ja kun pääsimme puiston toiseen päätyyn, kymmenen kilometrin päähän leirintäalueesta, aukesi Lom Sak -kielekkeeltä huikaiseva näköala.

Pyöräilykilometrejä kertyi yhteensä noin 27. Varsinkin ylängön sisäosiin suuntaavat polut olivat rauhallisia ja niillä sai usein kulkea kohtaamatta muita.

Päivän päätteeksi seurasimme auringonlaskua vuoren eteläreunalta ja fillaroimme takaisin leirintäalueelle otsalamppujen valaistessa tietä.

Seuraavana aamuna aurinko nousi taivaanrannan pilvien yläpuolelle..

..palkiten odotuksen.

Laskeuduttuamme alas vuorelta saimme lennosta pikkubussikyydin Pha Nok Khaoon, jossa sadat virkatut hassuttelupipot odottivat ostajiaan kansallispuiston ohittavan tien varressa. Pikkukylässä pysähtyi myös intensiivisellä torven töräyttelyllä lähestymisestään ilmoittava bussi, joka vei meidät Khon Kaeniin.

Hotelliaamiainen. Yövyimme Khon Kaenin keskustassa Bussarakham-hotellissa, joka oli todennäköisesti ollut kaupungin hienoin ennen kansainvälisten ketjujen saapumista.

Paikallisbussi Phimaihin. Ostimme bussiliput Khon Kaenista Phimaihin, mutta jäimme tavoitteestamme noin kymmenen kilometriä, koska linjuriautomme reitti ei koukannut Phimain kautta. Hetken aikaa risteyksessä pyörittyämme huomasimme nelikaistaisen tien toisella puolella paikallisbussin huitovine apupoikineen ja liikenteen lävitse pujoteltuamme matkamme jatkui. Karussa, mutta kiiltävän puhtaassa paikallisbussissa oli joka rivissä viisi istuinta ja ahterin mahduttaminen niihin ilman ylityksiä toivotonta.

Phimain keskusta muodostui muutamasta risteävästä kadusta sekä keskustan aukiosta. Yksi kaduista varattiin iltaisin markkinoille. Markkinapaikan kupeessa sijaitsi kaupungin luullaksemme ainoa baari, jonka terassilta markkinoiden menoa oli mukava seurailla. Terassi oli selkeästi farangien ja heidän paikallisten vaimojensa ja tyttöystäviensä suosiossa. Australialainen mies kehuskeli meille 20 000 dollarilla rakentamaa taloaan ja uusinta vaimoaan, joka ei pelkästään pyytänyt rahaa, vaan oli oikeasti fiksu. Ruotsalainen nuorimies oli puolestaan tullut thaimaalaisen vaimonsa ja 3-vuotiaan poikansa kanssa sukuloimaan Phimain naapurikylään, ja esitteli meille innoissaan kuvia, joissa näkyi vaimon perheen päivällispöydän antimia: käärmeitä ja rottia. Yllätykseksemme pariskunta oli tavannut aikoinaan ruotsinlaivalla, kun tyttö oli tullut tapaamaan Ruotsissa asuvia tätejään.

Markkinoiden jälkeen katu pestiin ja siivottiin. Aamulla markkinoiden olemassolosta ei ollut enää merkkiäkään.

Aamulla majatalomme emäntä kaivoi meille autokatoksen nurkasta polkupyörät, joilla lähdimme tutkimaan Phimain ympäristöä. Yksi nähtävyyksistä oli Sai Ngam, valtava banian-puu, joka kasvoi saarella lammen keskellä. Arviolta 350 vuoden ikäinen puu kattoi 1350 neliömetrin alan.

Kalastajien yhdestä puusta veistettyjä veneitä Mun-joella Phimaissa.

Phimain ympäristössä levittäytyivät riispellot ja niitä halkovat kastelukanavat, jotka liittyivät jonkinlaiseen suurprojektiin. Projektista ei kuitenkaan ottanut tarkemmin selvää, koska kaikki informaatio oli thain kielellä.

Välillä hiekkatien mutkan takaa saattoi löytyä laiduntava lehmälauma.

Toinen Phimain nähtävyyksistä oli mystinen Khmer-temppeli, Prasat Hin Phimai, jonka historiasta ei ole täyttä selkeyttä. Arvioidaan, että temppeli on rakennettu 900- tai 1000-luvulla ja se on luultavasti toiminut esikuvana Kambodzhassa sijaitsevalle Angkor Watin temppelille.

1100-luvun lopulla tai 1200-luvun alussa temppelistä tehtiin mahayana-buddhalaisuuden keskus. Temppelissä oli kuitenkin nähtävillä myös hindulaisia vaikutteita.

Temppelialue on 1020x580 metrin suuruinen ja rakennukset on rakennettu punaisesta ja valkoisesta hiekkakivestä. 

Temppelialueen maamerkkejä ovat kolme Khmer-arkkitehtuurille ominaista tornia.

Perjantai-illalla Phimaissa esiintynyt kovaääninen kiinalainen ooppera jätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.

Akrobaattiryhmän leijonaesitys oli taiturimainen.

Kersat kepin nokassa. Ryhmän nuorimmat esiintyjät olivat parin vuoden ikäisiä ja nousivat korkeuksiin isompiensa olkapäille nilkoistaan sidottuina. Nelisen metriä korkean telineen päälle nostettiin noin kymmenmetrinen tanko, jonka huipussa lapset poseerasivat.

Seuraavia matkoja odotellessa...